”Politiikka löytää yhteistä lankaa kaikkialta”, Mustafa Machar sanoi itsekseen riutuessaan pienessä sellissään odottaen teloitustaan. Muutaman tunnin kuluttua aurinko nousisi, ja ensimmäistä kertaa vuosisatoihin hän olisi siellä tervehtimässä sitä. Se olisi viimeinen asia, jonka hän koskaan näkisi, sillä valo oli tappavaa hänen lajilleen. Genetiikkaa ei voi paeta, Mustafa ajatteli sivellessään kielellään hampaitaan.
Häkissä oleva vampyyri oli vähintäänkin silmiinpistävä hahmo. Mustafa oli 196 senttimetriä pitkä, hänellä oli rikkaan mahongin sävyinen iho, hoikka ja lihaksikas vartalo ja karun komeat kasvot, joiden kullanruskeat silmät pystyivät näkemään suoraan sielun lävitseen. Tummanharmaaseen pukuun, siniseen silkkipaitaan, viininpunaiseen solmioon, tummanharmaisiin housuihin ja tavaramerkikseen muodostuneisiin mustiin Timberland-saappaisiin pukeutuneena hän näytti selvästi ulkopuoliselta tässä ympäristössä.
Mustafaa vanginneen häkin kalterit olivat puhdasta hopeaa, ja niiden tarkoituksena oli imeä häneltä voimat, joita hän hallitsi. Vuosisatoja vanhana vampyyrina Mustafalla oli kymmenen miehen voimat, ja tarvittaessa hän saattaisi päihittää gepardin nopeudessa ja kestävyydessä. Hänen vangitsijansa tiesivät tämän, joten he eivät säästelleet kustannuksia estääkseen hänen pakenemisensa. He olivat päättäneet saada hänet maksamaan lopullisesti…
Koska hänen olemassaolonsa viimeisiltä tuntuvina tunteina oli jäljellä enää vain vähän tekemistä, vampyyri Mustafa huomasi miettivänsä, miten hän oli alun perin joutunut tähän ahdinkoon. Petos ei koskaan tule vihollisilta, tai niin vanha sanonta kuuluu, Mustafa muistutti itseään hiljaa. Katkerasti hän muisti oppineensa tuon läksyn melko äskettäin…
”Mustafa, sinut tuomitaan täten kuolemaan auringossa, koska rikot sopimuksiamme”, totesi valtuutettu Gladys Onochie puhuessaan yksitoistajäsenisen neuvoston puolesta, joka hallitsi Afrikan emämaan vampyyreja. Mustafa, joka seisoi keskellä oikeutta, hopeasiteet nielemässä hänen yliluonnollisia voimiaan, ei voinut tehdä muuta kuin katsella.
”Tein juuri niin kuin kenen tahansa teistä olisi pitänyt tehdä, taistelin rakkauden ja kunnian puolesta”, Mustafa protestoi kiivaasti, ja muut eteisalin vampyyrit pudistivat päätään. He hylkäsivät hänen ideologiansa, eikä hän kestänyt katsoa heitä, tätä mielistelijöiden ja luusereiden paraatia. Mustafalle ihmisyys oli tuskin muuta kuin ruokaa, ja hän toivoi, että hänen vampyyritoverinsa lakkaisivat olemasta ”hillittyjä” ja hyväksyisivät luonnolliset halunsa.
– Hiljaa, Mustafa, sanoi Gladysin oikealla puolella istuva valtuutettu puhuen ensimmäistä kertaa. Mustafa irvisti nähdessään Fioren, entisen apulaisensa, puhuvan häntä vastaan. He olivat tunteneet toisensa jonkin aikaa, ja vaikka Mustafalla ja Fiorella oli erimielisyyksiä, vanki oli tyrmistynyt nähdessään ystävänsä jahkailevan kiusaajiensa kanssa…
Kun aurinko seuraavan kerran kylpee Accran kaupunkia Ghanassa valossaan, Mustafa lakkaisi olemasta. Auringonvalo plus vampyyri on yhtä kuin kuollut vampyyri, ja näin on ollut epäkuolleiden rodun alusta asti. Aurinko polttaisi hänet karvaasti, mikä olisi vampyyrin pahin kohtalo. Mustafa pystyi kuvittelemaan neuvoston jäsenten omahyväiset ilmeet katselemassa häntä kaukosäätimen televisiosta auringolta suojattujen kotiensa turvasta.
Lukemattomien vuosisatojen ajan vampyyrit olivat eläneet varjoissa ja vaikuttaneet hienovaraisesti ihmisyhteiskuntaan vaurautensa ja valtansa kautta. Vampyyrit hamstrasivat kultaa ja jalokiviä synnynnäisen viehätyksensä vuoksi kiiltäviin metalleihin ja arvokkaisiin kiviin. Heillä oli suuri valta ihmismaailmassa, ja monien agenttiensa ja verkostojensa kautta he vaikuttivat ihmiskunnan kohtalon kulkuun paljon enemmän kuin heille uskottiin.
Mustafa oli uskaltanut puuttua ihmisten asioihin. Hän oli rakastunut kuolevaiseen naiseen nimeltä Anne-Marie Tsegah, joka oli Robert Tsegahin, tuolloin Ghanassa varakkaan poliittisen hahmon, tytär. Kun nuori nainen pakeni isänsä vihollisia tämän kuoleman jälkeen, hän kutsui avukseen pitkän, komean ja salaperäisen miehen, joka oli ollut hänen rakastajansa jo pitkään.
Mustafa, joka vuosisatojen ajan eli epäkuolleiden keskuudessa tietyn säännöstön mukaan, joutui hankalaan tilanteeseen. Hän oli juonut Anne-Marien verta, ottanut tämän sänkyynsä ja kertonut tälle totuuden itsestään. Toisin kuin useimmat kuolevaiset, Anne-Marie ei ollut tuntenut inhoa tai kauhua. Mustafan silmissä tämä teki hänestä jonkinlaisen harvinaisen jalokiven…
”Mustafa, tiedän, että tässä maailmassa on enemmän kuin useimmat ihmiset ajattelevat. Se mitä olet, ei pelota minua. Et ehkä ole ihminen, mutta olet lempeä ja ystävällinen. Todellisia petoja tässä maassa ovat miehet, jotka teurastavat omaa kansaansa huvikseen”, Anne-Marie kertoi heille maatessaan vierekkäin. Heillä oli sydämet sydämeen Mustafan paljastettua epäkuolleeksi olemuksensa, ja Anne-Marien avoimuus yllätti muinaisen vampyyrin.
– Olet ainutlaatuinen nainen, Mustafa sanoi Anne-Marielle, ja hän katsoi tätä, tätä pitkää, tummaihoista, aistillista Länsi-Afrikan tytärtä, ja suuteli tätä intohimoisesti. He pyörivät hänen sängyllään ja rakastivat intohimoisesti tuntikausia. Mustafa oli jakanut vuoteensa näennäisesti loputtoman määrän naisia ja useammankin miehen kanssa. Silti Anne-Marien intohimo yllätti hänet…
– Haluan sinua lisää, rakas, Anne-Marie sanoi tyrmistyneelle Mustafalle kieriessään tämän päälle ja istuutuessaan kaarreaitaisesti tämän päälle. Mustafa katsoi häntä ja hymyili, sitten silitti hänen ihania kasvojaan, sitten hänen rintojaan. Anne-Marie huokaisi onnellisesti, kun Mustafa silitti hänen pystyssä olevia nännejään ja läimäytti sitten lujasti hänen paksua takapuoltaan. Mustafa vastasi Anne-Marien pelottomaan hymyyn ja hieroi sitten kovuuttaan hänen naisen porttia vasten…
– Ja lisää saat, Mustafa vastasi työntäessään pitkän, kovan peniksensä häneen. Anne-Marie ratsasti hänen selässään, hänen vaginalihaksensa puristavat hänen penistään kuin ruuvipenkki. Hän antoi periksi niin hyvin kuin pystyi, leväten käsiään Mustafan leveillä hartioilla, kun tämä työnsi hänet häneen. He jatkoivat näin tuntikausia, sitten lepäsivät toistensa sylissä. Tapansa mukaisesti Mustafa pysyi Anne-Marien luona, kunnes aamunkoitto sarvesta nousi ja auringonsäteet uhkasivat häntä pakottaen hänet vetäytymään pimeyden turvaan…
Mustafa ei tiennyt, että ihmiskunnalla, vampyyrilajilla ja hänellä itsellään oli edessään synkät ajat. Hän oli rikkonut lukemattomia sääntöjä puuttumalla ihmisten asioihin. Kun salamurhaajat tulivat hänen rakkaan Anne-Mariensa perään, Mustafa teurasti heidät kaikki. Vampyyrien oletettiin elävän hienotunteista elämää, pysyttelevän varjoissa ja imevän itseensä niitä, joista maailma ei välittänyt. Mustafa toimi intohimon eikä järjen ohjaamana, ja hänestä tuli merkitty olento…
Suojellakseen rakasta Anne-Maritaan Mustafa olisi valmis muuttamaan taivaan ja maan. Valtavan vaurautensa avulla hän onnistui järjestämään tälle turvallisen matkan Accrasta, Ghanan pääkaupungista, Juban kaupunkiin Etelä-Sudaniin, kaukaiseen ja salaperäiseen syntymämaahansa. Mustafalla oli vielä paljon ystäviä Jubassa, ja hän antoi heidän tehtäväkseen huolehtia Anne-Marien turvallisuudesta. Hänen piti tavata hänet siellä, mutta hänet vangittiinkin…
Jäljittäjät edustivat vampyyrikansan lainvalvontaelintä, ja heidän riveihinsä kuuluvat epäkuolleet miehet ja naiset olivat eliittiä. Heillä oli käytössään uusin teknologia, tehokkaista hopealuotikivääreistä luotiliiviin, tietokonejärjestelmiin, jotka jäljittivät jokaista planeetan vampyyria, ja niin edelleen. Heille minkä tahansa vampyyrin, jopa Mustafan kaltaisen ovelan, löytäminen ei osoittautunut lainkaan haasteeksi. Mustafa jäljitettiin, vangittiin ja asetettiin oikeuden eteen, aivan kuten neuvosto oli toivonut.
Mustafa pohti tulevaisuutta, mikä oli hauskaa, koska hänellä ei ollut sellaista. Vuosisatojen ajan hän oli pelannut sääntöjen mukaan. Hän pysytteli varjoissa ja joi eläinten verta. Kun hänen täytyi syödä ihmisiä, Mustafa joi pahojen miesten ja naisten verta, jotka tekivät pirullisia asioita omalle kaltaiselleen. Vampyyri on pohjimmiltaan vastuussa pahan karsimisesta ihmislaumasta, siksi he ovat olemassa…
Mustafa ajatteli pitkää olemassaoloaan ja tajusi häviävänsä vedon, jonka hän oli tehnyt itsensä kanssa vuosisatoja sitten. Mustafa, kuten useimmat kuolemattomat, mietti, mitä tulevaisuus toisi tullessaan ihmiskunnalle. Menisivätkö ihmiset avaruuteen ja asuttaisivatko he muita planeettoja kuten Tähtien sodassa tai Star Trekissä? Vai tuhoaisiko ihmiskunta itsensä sotien tai ruttojen vuoksi? Harmi, ettei hän olisi enää näkemässä sitä…
Mustafa muisti uutislähetyksen, jonka hän oli nähnyt Discovery Channelilla muutama viikko sitten. Maata kohti oli matkalla asteroidi, joka oli suurempi kuin se, joka pyyhki pois dinosauruksen. Tiedemiehet olivat varmoja, että kivi osuisi Maan ohi. Tavalliset ihmiset aikoisivat jatkaa arkeaan, kuten aina, kun taivaallinen tapahtuma tapahtuisi. Harmi, ettei Mustafa olisi paikalla näkemässä sitä. Hän oli pitkään ollut tähtitieteen harrastaja…
Mustafa odotti innokkaasti aamunkoittoa, mikä oli ymmärrettävää olosuhteissa. Onneksi aamunkoitto ei kuitenkaan tullut. Mustafa oli melko yllättynyt, kun kuului valtava jyrinä, kuin tuhat salamaa olisi iskenyt taivaalle kerralla. Seuraavaksi hän huomasi maan tärisevän ja häkin tärisevän, kuten koko eteiskamarin.
”Mitä helvettiä?” Mustafa mietti ääneen kaaoksen jatkuessa ja eteishallin seinien alkaessa sortua alas. Muut vampyyrit kirkaisivat kauhuissaan ja lähtivät karkuun. Katosta putosi valtava kivi, joka murskasi osan häkistä. Mustafa, joka oli litistynyt kaltereita vasten toisella puolella, oli hyvin helpottunut huomatessaan tiensä raivatuksi. Katastrofissa on mahdollisuus, Mustafa ajatteli paetessaan.
Tiedeyhteisön Paholaisen Piikiksi kutsuman asteroidin oli tarkoitus ohittaa Maan ja osua Marsiin. Aurinkokuntaan saapuessaan avaruusromua kohtaanut asteroidi osui Maan Euroopan mantereelle, ja valtavan kokonsa vuoksi sillä oli tuhoisa vaikutus koko planeettaan.
Ensin Paholaisen Piikki peitti auringon toistaiseksi, ja se oli vasta alkamassa. Se aiheutti massiivisia maanjäristyksiä, hyökyaaltoja ja johti valtaviin tappioihin eläimistölle, kasvistolle ja tietenkin ihmiskunnalle. Minne ikinä katsoi, vallitsi kaaos, kun tuhansia vuosia kestänyt ihmissivilisaatio päättyi. Ihmiskunnalle tämä oli sukupuuton tason tapahtuma, mutta ihmiskunnan serkkulajeille, yössä eläville, verta juoville epäkuolleille, se oli uudestisyntyminen…
Kataklysmin alkuvaiheen, paniikin täyttäminä tunteina vallitsi kaaos. Ghanan Accran kaupunki tuhoutui lähes maan tasalle asteroidin palasen osuessa maahan, kun taas Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kokonaisia asukkaita katosi asteroidin höyrystyttyä ne. Kuoleman noustessa ja ihmiskunnan ajautuessa sukupuuton partaalle, epäkuolleet nousivat kryptoistaan äkillisen pimeyden, maanjäristysten, tulvien ja tulisateen keskellä. He vaanivat saalistaan ja juhlivat. Yhdellä vampyyrilla oli kuitenkin muita suunnitelmia.
Mustafa juoksi Accran raunioiden halki, ja ihmisten sisukkuus lämmitti hänen sykkivää sydäntään. Tavalliset miehet ja naiset liittoutuivat auttaakseen naapureitaan, kaivaen raunioiden läpi auttaakseen kaatuneita ja samalla väistellen taivaalta sinkoutuvia tulihiukkasia. Suuri afrikkalainen metropoli tuhoutui, mutta sen asukkaat selvisivät, aivan kuten hän tiesikin…
Mustafa suuntasi lentokentän raunioille etsimään rakastaan. Superpetoeläimen tehostuneilla aisteilla hän etsi tätä. Hän hengitti sisäänsä lukemattomia tuoksuja, haavoittuneiden ja kuolevien, surevien ja sairaiden, ja vaelsi polttavassa pimeydessä löytääkseen rakasta Anne-Mariensa. Hän löysi hänet hyvin odottamattomasta paikasta…
Kun taivas romahti ja kaikki muuttui päin helvettiä, Anne-Marie oli ollut hotellin uima-altaassa kykenemättä nukkumaan ennen lentoaan Accran kaupungista Ghanasta Juban kaupunkiin Etelä-Sudaniin. Se osoittautui varsin onnekkaaksi päätökseksi hänen osaltaan, sillä hotellin tuhosi taivaalta pudonnut kivi, ja jos hän olisi ollut sisällä, hän olisi menehtynyt satojen vieraiden ja kymmenien henkilökunnan jäsenten kanssa.
– Mitä oikein tapahtuu? Anne-Marie ihmetteli noustessaan uima-allasvedestä, kun kaikki hänen ympärillään näytti palavan tai murenevan. Taivas oli pimeä, luonnottoman pimeä, ja ainoa valo tuli pienistä liekeistä, jotka sinkoilivat sinne tänne. Hän meni piiloon ainoaan lähellä olevaan rakenteeseen, joka ei ollut sortunut, moskeijaan, jonka paikalliset muslimit olivat pyhittäneet legendaariselle islamilaiselle hallitsijalle Sal Al Dinille, muslimien puolustajalle ristiretkien aikana.
Astuttuaan moskeijaan Anne-Marie tajusi, ettei hän ollut yksin. Kymmenet miehet ja naiset olivat paenneet sinne. Pimeydessä he kokoontuivat yhteen, ghanalaiset kaikista uskonnoista ja elämänalueista, kokoontuneina muslimien rukoushuoneeseen, kun maailma heidän ympärillään muuttui helvetiksi. Yhdessä he itkivät, lohduttivat toisiaan ja rukoilivat. Koputus oveen sai eloonjääneet haukkomaan henkeään järkytyksestä, ja rohkea sielu, pitkä nuori mies nimeltä Abdi, meni avaamaan ovea.
– Sulje ovi, älä päästä heitä sisään, Anne-Marie huusi Abdille juuri kun nuori mies avasi oven ja paljasti kuka oli koputtanut. Kaksi nuorta afrikkalaista miestä ja nuori afrikkalainen nainen veritahroissa vaatteissa. Kolmikko, jossa oli jotain luonnotonta. Yksi vilkaisu heihin ja Anne-Marie tiesi, että he olivat vampyyreja, verta juovia, yössä asuvia epäkuolleita, hänen rakastajansa Mustafan lajia.
– Herkutellaan lampailla, sanoi naisvampyyri, tarttui Abdiin ja upotti hampaitaan hänen kaulaansa. Naisvampyyrin apulaiset hihittivät ja astuivat sitten moskeijaan. Todelliset vampyyrit eivät harjoita väkivaltaa tai saalistusta palvontapaikoissa, se on meidän sääntöjen vastaista, Mustafa kertoi kerran Anne-Marielle, ja tämä toivoi rakastajansa puhuneen totta. Katsoen ylöspäin Anne-Marie rukoili hiljaa vapautusta, sillä tänä pimeänä hetkenä epäkuolleet aikoivat heittää säännöt syrjään ja teurastaa viattomat…
”Petturit, lopetan teidät tämän takia”, kuului jyrisevä ääni, ja Anne-Marien sydän hypähti rinnassaan hänen tunnistaessaan äänen. Mustafa ryntäsi moskeijaan liikkuen ikäisensä vampyyrin voimalla ja nopeudella. Hän tarttui naisvampyyria kaulasta ja repi tämän sydämen irti. Naisella oli aikaa haukkoa henkeään ennen kuin hän muuttui tomuksi. Muristen Mustafa hyökkäsi kahta jäljellä olevaa vampyyria vastaan, mestautti toisen ja repi sitten toisen sydämen irti. Muutamassa sekunnissa kaikki kolme aloittelevaa vampyyria olivat tomua.
– Rakas, Anne-Marie huudahti ja työnsi sivuun moskeijan sisällä piileskelevät kauhistuneet miehet ja naiset ja suuntasi ovelle. Mustafa seisoi siinä silmät kirkkaanpunaisina, torahampaat paljaina. Hän oli luopunut kuolevaisesta valeasustaan ja näytti loppujen lopuksi hirviömäiseltä, kuin saalistajalta, mikä vampyyri on. Anne-Marie heittäytyi hänen syliinsä pelkäämättä tai häpeilemättä.
– Anne-Marie, luulin menettäneeni sinut, Mustafa sanoi ja otti Anne-Marie kasvot käsiinsä ja suuteli tätä. Anne-Marie suuteli häntä takaisin, välittämättä siitä, että tällä oli vampyyrikasvot, sillä tämä oli hänen rakastajansa, pelastajansa ja suojelijansa. Anne-Marie hymyili hänelle, helpotuksen kyyneleet tulvivat hänen ihanille kasvoilleen. Mustafa piti hänestä tiukasti kiinni ja lupasi, että tämä tulisi olemaan kunnossa. Käsi kädessä he kääntyivät katsomaan eloonjääneitä, jotka olivat yhä kyhmyilemässä moskeijan keskellä.
– Älkää pelätkö häntä, ystäväni, hän on Mustafa, rakastajani, ja minä olen Anne-Marie, hänen rakkaansa. Hän pitää meidät turvassa, nuori nainen sanoi ja katsoi sitten Mustafaa, joka hymyili ja nyökkäsi. Muut vaihtoivat huolestuneita, epävarmoja katseita. He olivat nähneet kolmen vampyyrin teurastavan Abdin, yhden kanssakulkijoistaan, ja he olivat nähneet tämän uuden vampyyrin teurastavan muut, oletettavasti heidän puolustuksekseen.
”Olen Mustafa, ja vaikka en olekaan ihminen, noudatan tiettyjä sääntöjä. Lajiini kuuluvien oletetaan kunnioittavan Korkeinta, ja heidän on kielletty saalistamasta pyhissä paikoissa”, vampyyri sanoi sulkiessaan Anne-Marien kanssa moskeijan oven ja tervehtiessään jäljellä olevia eloonjääneitä. En pidä tästä ulkonäöstä, Anne-Marie ajatteli nähdessään pelon ilmeitä monien eloonjääneiden kasvoilla.
– Meidän täytyy olla varovaisia näiden kanssa, Anne-Marie varoitti rakastajaansa, ja Mustafa nyökkäsi lujasti myöntävästi. Pari katsoi eloonjääneitä, jotka hitaasti piirittivät heidät, ja sitten yksi eloonjääneistä, vanha afrikkalainen mies papillisessa asussa, ojensi kätensä, ja Mustafa kätteli sitä. Nyökkäykset ja hymyt levisivät väkijoukon joukkoon. Niinpä eloonjääneet liittoutuivat yhteen selviytyäkseen maailmanlopusta.